KOTIMAISTA KOSMETIIKKAA: ESITTELYSSÄ INARI ARCTIC BEAUTY

Kotimaista kosmetiikkaa -juttusarjassa nostetaan esille suomalaisia kosmetiikkabrändejä. Sarjan toisessa osassa esittelyssä Inari Arctic Beauty.

DSCF5501.jpg

Sisältää affiliate-linkkejä

Inari Arctic Beauty on suomalaista luksusluonnonkosmetiikkaa, joka on saanut vaikutteita myös Koreasta. Perustajat Sirkku ja Nina lanseerasivat kotimaisen luonnonkosmetiikkasarjan vuonna 2018 niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin markkinat mielessään. Saksassa tällä hetkellä vaikuttavat naiset ovat saaneet merkin tuotteita jo kansainvälisiin lehtiin ja ylistystä kuuleekin ympäri maailman.

Brändin raaka-aineet kerätään Lapista ja tuotteet valmistetaan Suomessa. Luonnollisuus, puhtaus ja ekologisuus ovat brändin ydinarvoja, joita valvotaan luonnonkosmetiikan taitavien kemistien ja eksperttien avulla. Tuotantolaitos, jossa tuotteet valmistetaan, on sertifioitu Ecocert ja Nordic Eco Label standardien mukaisesti. Kaikki sarjan tuotteet ovat vegaanisia.

Tuotteiden vaikuttavat ainesosat perustuvat niiden antioksidanttisuuteen. Tuotteissa käytetyt raaka-aineet ehkäisevät ihon ennenaikaista vanhenemista sekä tehostavat kollageenin ja hyaluronihapon synteesiä. Tuotteet on suunniteltu erityisesti aikuinen kuluttaja mielessä. Vitamiineja ja mineraaleja täynnä olevia Lapin kasveja ja marjoja on purkitettu sarjan jokaiseen tuotteeseen. Ne sisältävät Inarin oman raaka-aineyhdistelmän nimeltä Arctic Blend, joka sisältää ruusujuurta, pakurikääpää, männynkuoriuutetta, lakkaa, puolukkaa ja mustikanlehtiuutetta.

Merkillä on tällä hetkellä valikoimissaan viisi tuotetta. Tuotteet ja niiden koostumukset ovat selkeästi saaneet paljon vaikutteita Koreasta. Koostumukset ovat keveitä ja hyvin levittyviä, tuotteet on tarkoitettu ihon täsmälliseen hoitoon ja ne ovat super tehokkaita. Myös itse tuotteet sekä niiden ulkoasut ovat ylellisiä.

Kaikissa tuotteissa tuoksuvat suhteellisen voimakkaasti niissä käytetyt raaka-aineet ja tuotteita levitellessä kasvoille onkin helppo kuvitella olevansa keskellä mäntymetsää.

HYDRATION CLEANSER *

Rakastan tätä puhdistustuotetta. Kevyen kermainen koostumus tuntuu iholla ihanalta ja samalla putsari on kuitenkin aivan super tehokas. Hiero putsari kuiville kasvoille kuivin sormin. Sitten kostuta kätesi ja vaahdota putsari kasvoilla. Lopuksi huuhtele vedellä. Puhdistusvoide liuottaa tehokkaasti iholta meikin ja lian. Vedellä huuhtelun jälkeen kuivaakaan ihoa ei kiristä vaan iho tuntuu silkkisen pehmeältä ja näyttää kirkkaalta. Vaikuttavia ainesosia ovat muun muassa lakka ja puolukka, jotka suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja valovaurioilta. Molemmissa marjoissa on runsaasti C- ja E-vitamiinia. Puolukan siemenöljy sisältää iholle hyödyllisiä rasvahappoja, jotka vahvistavat ihon omaa suojabarriääriä.

DSCF5512.jpg

LIFTING SERUM *

Tehoseerumi on tarkoitettu ikääntyvälle iholle tehokkaaksi anti-age -tuotteeksi. Super ohut koostumus levittyy kasvojen iholle silkkisen hienoksi, ihoa tehokkaasti kosteuttaen ja suojaten. Seerumi sisältää hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa, joten hyaluronihappo pääsee imeytymään helpommin ihon eri kerroksiin. Hyaluronihappo napakoittaa ihoa ja sitoo kosteuden ihoon pitkävaikutteisesti. Lakkaa, puolukkaa, mustikkaa, pakuria, mäntyä ja ruusujuurta sisältävä seerumi on tehokas antioksidanttien yhdistelmä. Nopeasti imeytyvä seerumi on täydellinen meikin alle.

MOISTURE BOOST *

Aikuiselle iholle tarkoitettu kosteuttava päivävoide on merkille tyypillisesti jälleen ihanan ohut. Voide levittyy iholle hyvin ja jättää kauniin hehkuvan, mutta samettisen mattapintaisen lopputuloksen. Tutun Arctic Blendin eli lakan, mustikan, puolukan, pakurin, männyn ja ruusujuuren yhdistelmä suojaa, vahvistaa ja korjaa ihoa. Hyaluronihappoa löytyy jälleen kolmessa eri molekyylikoossa, joten kosteus syvempiinkin ihokerroksiin on taattu. Voide sisältää myös skvalaania, joka pehmentää ihoa ja suojaa sitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Parhaimmillaan voide on kuivalla ja pintakuivalla iholla.

DSCF5524.jpg

WATER CREAM *

Nimensäkin mukaisesti Water Cream on vesimäisen ohut päivävoide, joka tehokosteuttaa ihoa. Voide sopii hyvin kaikille ihotyypeille, jopa rasvaiselle iholle ohuen koostumuksensa ansiosta. Voiteen jäljiltä iho on raikkaan tuntuinen, ihan kuin se olisi saanut monta lasia kylmää raikastavaa vettä. Ihosta tulee kirkas ja kuulas jo heti voiteen levityksen jälkeen. Voide tekee ihosta napakan ja kiinteän sisältämänsä hylauronihapon ansiosta. Sen voi levittää esimerkiksi Lifting Serumin päälle aamuisin. Tällainen seerumin ja voiteen yhdistelmä luovat aivan täydellisen pohjan meikille. Toki voide toimii hyvin myös sellaisenaan.

SLEEPING CREAM *

Yövoide uudistaa ja korjaa ihoa yön aikana. Ainesosat ovat muistakin tuotteista tutut; antioksidanttinen Arctic Blend ja hyaluronihappo, mutta mukana on myös skvalaania, joka tekee ihosta uskomattoman pehmeän. Täyteläinen voide ei ole yhtä paksu kuin moni yönaamio, mutta sen hoitavat ominaisuudet eivät jää lainkaan jälkeen tehokkaista naamioista. Suosittelen myös tätä yönaamiota aikuisemmalle kuluttajalle.

words & photos Eevis Liedes

*PR Sample