TEHOHOITOA HIUKSILLE

TEHOHOITOA HIUKSILLE

Kevät antaa itsestään jo merkkejä ja pipon voi jo pian unohtaa kokonaan. Talvesta kärsineet ja kuivuneet hiukset kaipaavat nyt pika-apua. Esittelyssä neljä hiukset pehmeiksi taikovaa purkkia.

Olen jo aiemmin maininnut, että jostain syystä juuri tämä talvi on ollut erityisen hankala iholleni. Helpolla ei ole päässyt myöskään päänahka tai hiukset. Kokonaisvaltainen kuivuus on vaivannut kroppaani koko talven ajan.

Kasvojen iholla tällä hetkellä fokuksessa on hoitovesillä läträäminen eli nesteytys, mutta hiuksissa käytössä on hieman erilaiset purkit. Talven kylmä ilma on hiuksia kuluttavaa ja kuivattavaa. Omat hiukseni ovat tällä hetkellä sameat, kuivat ja hauraan oloiset. Onkin hyvin tavallista, että hiuksissaan huomaa katkeilua ja haurautta juuri näin talven taittuessa kevääseen.

Myös päänahka on joutunut koville jo useamman kuukauden ajan. Päänahan hyvinvointi on tärkeää hiustemme kunnon kannalta. Terveestä ja tasapainoisesta päänahasta kasvavat terveet ja hyvinvoivat hiukset. Pipon alla hautunutta päänahkaa kannattaa nyt hemmotella tehohoidoilla.

Näillä neljällä purkilla olen palauttanut hiuksiini vahvuutta, terveyttä ja kiiltoa.

DSCF2504.jpg

Pre-shampoo hoitoaine

Philip Kingsleyn Elasticizer -hoitoaine on yksi hiustenhoidon kulttiklassikoita. Coconut Breeze on klassikosta eksoottisempi versio, jota olen tilannut Net-a-Porterista kätevämpänä pienenä tuubina. Alkuperäinen pakkaus on iso purkki, jota en ole saanut edes mielestäni ahkeralla kulutuksella koluttua aina loppuun, siksi omassa käytössäni tuubi on tuntunut järkevämmältä ratkaisulta.

Hoitovoide levitetään hiuksiin ennen shampoolla pesua. Voiteen voi levittää hiuksiin parikymmentä minuuttia ennen suihkuun menoa tai sen voi antaa vaikuttaa hiuksissa vaikka yön yli. Omaan polkkatukkaani olen antanut tuotteen pureutua noin vartista puoleen tuntiin. Hoitoaine tulisi levittää kosteisiin hiuksiin, joten olen suihkutellut hiukset märiksi sumutepullolla tai haronut vettä hiuksiin käsin. Tuote on erinomainen myös saunailtoihin, jolloin hoitoaine voi vaikuttaa hiuksissa suihkun ja saunan välillä.

Hoitavina ainesosina on muun muassa risiini- ja oliiviöljyä. Hiukset tuntuvat pehmeiltä heti hoitoaineen jälkeen ja shampoo on helpompi vaahdottaa hiuksissa. Hento hius ei kuitenkaan latistu hoitoaineesta liikaa. Hiuksen pinta silottuu ja hiusta on helpompi hallita pesun jälkeen. Shampoon jälkeen hoitoainetta käytetään normaalisti - pre-shampoo hoito on ylimääräinen, silloin tällöin käytettävä vaihe.

Coolimpi hoitoaine

Vaaleille hiuksille perushyvä hopeahiusnaamio on L ’Oréal Paris Elvital Color-Vive Purple Mask*. Hopeashampoissa, -hoitoaineissa ja -naamioissa ärsyttää niiden ihoa reippaasti värjäävät ominaisuudet. Tuotteita joutuu aina käyttämään hanskat kädessä tai käsiä joutuu kuuraamaan muutaman päivän käytön jälkeen.

Itse en ole hopeisen harmaan hiusvärin ystävä, joten en vaadi hopeashampoilta kovin voimakasta lopputulosta. L ‘Oréalin naamio vaalentaa ja viilentää vaaleata hiussävyäni juuri sopivasti. Lopputulos ei koskaan ole liian kylmä tai violetti. Hopeashampoiden ongelmana on yleensä se, että ne kuivattavat hiuksia. Naamio kuitenkin hoitaa hiuksia ja kosteuttaa niitä, samalla kun viilentää olemassa olevaa sävyä. Tästä on tullut luottotuubini kampaajakäyntien välissä eikä hinta huimaa päätä.

DSCF2517.jpg

Hoitonaamio päänahalle

Päänahan kuivuutta tehokkaasti koko talven ajan on lievittänyt System Professionalin Balance Mask* -hoitonaamio. Olen käyttänyt naamiota tavallisen hoitoaineen sijasta, jopa muutaman kerran viikossa. Naamion avulla kuivat ja hilseilevät kohdat päänahassa olivat historiaa nopeasti. Päänahka pysyi kunnossa pitkän talven yli ja hiukset säilyivät paremmassa kunnossa.

Hiusnaamio on erinomainen hoitotuote sään vaihtuessa kylmästä lämpimämpään. Pipokauden hellittäessä päänahka voi reagoida myös tähän aikaan vuodesta, vaikka kylmin talvikausi onkin jo selätetty. Naamio rauhoittaa päänahkaa ja hoitaa hiuksia tehokkaasti, tehden niistä kiiltävän kirkkaat. Latistuminen ei myöskään ollut ongelma, jopa hento hiukseni säilyi ryhdikkäänä hoidon jäljiltä.

Jätettävä hoitoaine

Kaikkia neljää purkkia en käytä kerralla, mutta suihkuteltavaa, hiuksiin jätettävää hoitoainetta lisään pesun jälkeen aina kun käytän shampoon lisäksi tavallista hoitoainetta tai hoitonaamiota. Kun käytän pre-shampoo hoitoainetta, en koe enää tarvetta jätettävälle hoitoaineelle pesun jälkeen.

Living Proofin Restore Perfecting spray* selvittää hiukset pesun jälkeen. Suihke korjaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia ja tekee niistä sileämmät, pehmeämmät ja kiiltävämmät. Hiukset on helpompi harjata, joten suihke vähentää hiusten katkeilua ja haurastumista. Suihkeen sisältämä UV-suoja ehkäisee auringon aiheuttamia vaurioita hiuksissa. Suihke on siis erinomainen hoitotuote kevätauringon lisääntyessä ja kohti kesää mentäessä.

photos & words Eevis Liedes

*PR Sample


Related posts


KEVÄINEN MEIKINPOHJUSTUS AURINKOSUOJALLA

KEVÄINEN MEIKINPOHJUSTUS AURINKOSUOJALLA

INSPIRAATIO: VÄRILLINEN RIPSIVÄRI

INSPIRAATIO: VÄRILLINEN RIPSIVÄRI