UNI JA IHO + KOLME RAKASTAMAANI YÖVOIDETTA

Yöksi haluan kasvoilleni tehokkaasti hoitavan ja riittävästi kosteuttavan tuotteen, jotta kasvot ovat aamulla virkeät ja levänneet.

DSCF1462.jpg

Sisältää affiliate-linkin

Unen vaikutusta ihoon ei turhaan korosteta. Toistelun ottaa kuitenkin vakavasti vasta kun huomaa omassa olemuksessaan väsymyksen kroonisia merkkejä. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin pärjääväni noin kuuden tunnin yöunilla ja viikonloppuna univelkaa kurovilla pidemmillä unilla. Kroppani, pääni ja ihoni alkoi kuitenkin huomautella, että samalla tahdilla ei kovin pitkään pärjätä. Onnistuin luopumaan ajatuksesta, että nukkua ehtii myöhemminkin ja aloin painottaa erityisesti arjessa tasaisempaa unirytmiä. Toki päivät ja tilanteet vaihtelevat eikä minulle optimaalinen 8-8,5 tuntinen yöuni ole kuitenkaan aina mahdollista. Tiedän kuitenkin millaisiin yöuniin pyrkiä, jotta oloni ja olemukseni on mahdollisimman virkeä.

Nukkumisella ja unella on lukuisia vaikutuksia ihoon. Kalpea ja epätasaisen värinen iho voi olla esimerkiksi merkki liian vähäisestä unesta. Liian lyhyet yöunet aiheuttavat kropassa stressiä, joka voi ilmetä kasvoilla lisääntyvinä epäpuhtauksina. Riittävät kauneusunet oikeasti saavat ihon hehkumaan.

Ihon tehtävät voi vuorokausirytmissä jakaa karkeasti kahtia; päivällä iho suojautuu ympäristöltämme ja yöllä se uudistuu. Yöllä ympäristömme on vakaa, jolloin ihon ei tarvitse suojautua ulkoisilta haittatekijöiltä aktiivisesti. Iho voi vain keskittyä palautumaan ja uudistumaan päivän rasituksista. Ihon luontainen suojamekanismi on yöllä heikompi kuin päivällä ja tämä vaikuttaa esimerkiksi tuotteiden imeytymiseen iholle. Ihon läpäisevyys on parempi ja hoitotuotteesi imeytyvät iholle nopeammin ja tehokkaammin öisin. Yö on ihon tehokkainta hoitoaikaa, joten yöksi kannattaa siis valita tehokkaasti kosteuttavia, kirkastavia tai korjaavia tuotteita.

DSCF1476.jpg

Tämä talvi on todella tehnyt tuhojaan iholleni. Vaikka olen mielestäni kosteuttanut sitä erityisen tehokkaasti aamuin illoin, taistelen silti kiristävän kuivan ihon kanssa. Kasvojen pesua vedellä ihoni ei kestä tällä hetkellä juuri ollenkaan, vain muutama vedellä poispestävä puhdistustuote sopii herkistyneelle iholleni juuri nyt. Siksi kaksi tämän hetken yöllistä hoitosuosikkiani ovat ihoa supertehokkaasti kosteuttavia ja rauhoittavia. Kolmas suosikkini liittyy ihon kirkastamiseen.

REN Clean Skincare Evercalm Overnight Recovery Balm - Tämä hoitava balmi saa ihoni rauhoittumaan öisin, sillä päivisin se selkeästi vihaa talven viimaa. Balmi on kehitelty erityisesti reagoivalle, kuivalle, punoittavalle ja ärsyyntyvälle iholle jokailtaiseen käyttöön. Balmista öljymäisempään muotoon käsien lämmössä muuttuva tuote sopii talven kuivattamalle iholle tehokkaaseen yöhoitoon. Iho on aamullakin vielä pehmeä ja kosteutettu. Balmi ei imeydy kasvoilta tyynyliinaan vaan muodostaa iholle suojaavan ja kosteuttavan pinnan. Oliivin, pellavansiemenen, rohtopurasruohon ja mantelin öljyt hellivät kuivaa ja ärtynyttä ihoa. Kaikki ihon punoitus ja kiristelevä tunne on aamullakin vielä tiessään. Iho näyttää levänneeltä ja tasaisemmalta balmin jälkeen. Tuotteen tuoksu on mieto ja neutraali, joten balmi sopii myös tuoksuherkälle nenälle.

Patyka Intensive Moisturising Mask - Toinen ihoani harmonisoiva tuote on Patykan kosteuttava naamio. Tätä naamioita voi hyvin käyttää myös päivisin tavallisen naamion tapaan, mutta itse pidän siitä erityisesti yön yli jätettävänä naamiona. Yönaamiona käytän sitä muutaman kerran viikossa näin talvisaikaan. Naamiossa on runsaasti Omega 3- ja 6-rasvahappoja ruusunmarjaöljyn muodossa. Merileväuute kiinteyttää ja rauhoittaa ihoa ja avokadoöljy toimii tehokkaana kosteuttajana. Pakkauksessa on siis paljon tehoaineita kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa. Ohut koostumus on miellyttävä iholla eikä tartu tyynyliinaan. Aamulla iho on tasaisempi, kimmoisampi ja pehmeä ja sen sävy on selkeästi kirkastunut. Naamiossa on ihanan ylellinen ja rauhoittava tuoksu.

REN Clean Skincare Wake Wonderful Night-Time Facial - Erityisesti RENin yöbalmin kanssa olen yhdistänyt tämän ihoa uudistavan ja kirkastavan yönaamion, jonka voi levittää minkä tahansa kosteuttavan yövoiteen alle. Naamio sisältää glykoli- ja maitohappoja, jotka auttavat kuolleen ihosolukon irtoamisessa ihon pinnalta. Hapot uudistavat ihoa ja kirkastavat sitä. Naamio onkin erinomainen silloin kun iho kaipaa kirkastusta ja lisää heleyttä - eli keskellä talvea. Mustaherukkauute ja karpalosiemenöljy ravitsevat ihoa ja antavat sille paljon antioksidantteja. Naamiota käytetään 2-3 kertaa viikossa ja se levitetään illalla hoitorutiinissa seerumin jälkeen, mutta ennen kosteuttavaa yövoidetta.

words & photos Eevis Liedes