YLELLISTÄ VARTALON IHON HOITOA

YLELLISTÄ VARTALON IHON HOITOA

Esittelyssä pariisilaisen tyylikäs ja aistillinen NUXE.

Kaupallinen yhteistyö NUXE

Pariisilainen NUXE on säilyttänyt paikkansa kylppärinkaapissani jo kauan. Eikä ihme, sillä yhtenä ranskalaisten apteekkisarjojen klassikkona pidetty NUXE on perustettu jo vuonna 1990. Sarjan kulttimaineesta nauttiva kuivaöljy on varmasti monelle tuttu tuote, josta on vuosien varrella tehty useita eri versioita. Juuri tämä kyseinen öljy on kuulunut kosmetiikan luottotuotteisiini jo nuoresta saakka.

NUXEn tuotteiden tehokkuus on brändin perustamisesta asti pohjautunut kasviperäisiin tehoaineisiin. Perustaja Aliza Jabés hankki ensin pariisilaisen kosmetiikan tutkimuslaboratorion ja perusti sitten NUXEn vuonna 1990. Sarja oli aikanaan ensimmäinen runsaasti luonnollisia ainesosia sisältävä kosmetiikkasarja apteekkijakeluun. Apteekkikosmetiikassa ei vielä tuohon aikaan ollut tungosta luonnollisiin kasviperäisiin ainesosiin pohjautuvista sarjoista. NUXE toi apteekkisarjojen joukkoon kasvien tehokkuuteen ja aistillisuuteen luottavat tuotteensa ja oli silloin aikaansa edellä. Sarja löytyy edelleen ympäri Euroopan usein juuri apteekeista ja hellävaraisen tehokkaita tuotteita saa myös Suomen valikoiduista ja hyvinvarustelluista apteekeista.

Edelläkävijyys ei missään tapauksessa ole jäänyt 90-luvulle vaan NUXE lanseeraa ja innovoi koko ajan uutta. Viimeisimpänä isona lisäyksenä sarjan valikoimaan lanseerattiin vuonna 2020 kokonainen Cosmebio-sertifioitu NUXE BIO -ihonhoitolinja. Brändillä on kymmeniä patentteja ja muutama voitettu innovaatiopalkintokin ja brändin oma laboratorio jatkaa edelleen toimintaansa hieman pariisin ulkopuolella. NUXEn tuotteet kehitetään ja valmistetaan Ranskassa. Sarja luottaa edelleen kasviperäisiin tehokkaisiin raaka-aineisiin. Suuri osa tuotteista on vegaanisia.

KLASSIKKO: HUILE PRODIGIEUSE KUIVAÖLJY

Sarjan ihan ensimmäistä tuotetta Huile Prodigieusea olen käyttänyt teini-ikäisestä asti. Se kuuluu sellaisiin ikonisiin tuotteisiin, joihin en ole kyllästynyt koskaan ja joka aina tuoksullaan tuntuu kotoisalta ja tuo ihania muistoja mieleen. Oma äitini on tutustuttanut minut tähän öljyyn, hän on käyttänyt sitä myös ja siksi öljy tulee varmasti pitämään aina erityisen paikan suosikeissani. Öljy lanseerattiin jo vuonna 1991 ja muistelen itsekin löytäneeni sen ehkä 90-luvun lopussa, joten noin parikymmentä vuotta öljy on kuulunut osaksi vartalonhoitoani.

Huile Prodigieusesta niin ihanan tekee muun muassa se, että kuivaöljy imeytyy iholle hetkessä eikä tahri vaatteita. Sen jäljiltä iho on todella pehmeä ja kuulas. Käytän öljyä koko vartalon iholla ja joskus myös hiuksissa. Se ravitsee, korjaa ja pehmentää ihoa. Ei ole ihme, että öljystä on tullut niin monen suosikki. Muistan lukeneeni, että kuivaöljyä myytäisiin joka yhdestoista sekunti jossain päin maailmaa - aikamoinen tahti!

Öljy sisältää seitsemän superhoitavaa kasvi- ja pähkinäöljyä - siksi se on erinomainen sekoitus iholle välttämättömiä ja ravitsevia rasvahappoja sekä suojaavia antioksidantteja. Kameliaöljy on erittäin kevyt ja nopeasti imeytyvä öljy, jossa on paljon iholle tärkeitä rasvahappoja. Rohtopurasruohoöljyllä voidaan hoitaa erittäin kuivaa ihoa ja jopa ekseemaa, ruusufinniä tai aknea. Sillä on myös tulehdusta lievittäviä ominaisuuksia, joten se rauhoittaa ihoa kokonaisvaltaisesti. Arganöljy ravitsee, silottaa ja uudistaa ja sopii herkällekin iholle. Macadamiapähkinäöljy on ihoa hoitava, elvyttävä ja kiinteyttävä. Se myös rauhoittaa iholta punoitusta ja kutinaa. Myös manteliöljy on kevyt ja imeytyy helposti, tehden ihosta todella pehmeän ja kimmoisan. Hasselpähkinäöljy sopii sekin kaikille ihotyypeille, jopa herkälle iholle. Se häivyttää ihohuokosia, virkistää väsynyttä ihoa ja on erinomainen raaka-aine kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Mukana on myös kamelia-kukkien sukuun kuuluvan tsubaki-kukan öljyä, joka sekin ravitsee, kirkastaa ja pehmentää ihoa. Antioksidanttina toimiva E-vitamiini suojaa ihoa hapettavilta radikaaleilta.

Kuivaöljyn ihana ja mieleenpainuva tuoksu tulee appelsiininkukasta, magnoliasta ja vaniljasta. Tuoksu on ylellinen ja tuoksuu ihanan pehmeästi ihon lämmöstä. En kuvailisi tuoksua voimakkaaksi, sitä kannattaa ehdottomasti käydä myös herkkänenäisen nuuhkaisemassa. Kuivaöljyn ja muiden NUXEn tuotteiden tuoksut suunnittelee sarjalle eksklusiivisesti ranskalaisten tuoksutalojen parfymöörit, jotta tuotteet olisivat moniaistillinen kokemus.

Nuxe Huile Prodigieuse

Alkuperäisen kuivaöljyn rinnalle on vuosien kuluessa noussut erilaisia versioita ikonisesta tuotteesta. 1998 klassikosta lanseerattiin kimalteleva versio Huile Prodigieuse Or, jossa kuivaöljyn seassa on pientä kultahippua. Olen käyttänyt kultaisia hippuja sisältävää öljyä etenkin kesäisin, sillä se antaa iholle ihanan hehkun. Kultahippuinen öljy on myös ihana tuote tulevaan juhlakauteen! Öljyssä on sama unelman kevyt tuntuma iholla, huumaavan hyvä tuoksu ja lopputuloksena iholle vielä hieman enemmän hehkua.

2016 klassikkoöljystä lanseerattiin täyteläisempi versio Huile Prodigieuse Riche, jota suosittelen kokeilemaan etenkin tulevina talvikuukausina rutikuiviin sääriin! Kukkaistuoksuja rakastavan kannattaa sen sijaan napata itselleen 2019 lanseerattu Huile Prodigieuse Florale jos kaipaa alkuperäiseen tuoksumaailmaan vaihtelua.

Alkuperäisessä Huile Prodigieuse -kuivaöljyssä on jo 98% luonnollisia ainesosia, mutta rinnalle lanseerattiin viime vuonna myös luonnonkosmetiikan Cosmebio-sertifikaatin saanut Huile Prodigieuse Néroli. Nerolintuoksuinen öljy on ollut kahden viime kesäni teemaöljy. Rakastan nerolin tuoksua ja öljyyn se on saatu kukasta ilman keinotekoisia tuoksuaineita. Myös tässä versiossa yhdistyy erinomaisen alkuperäisen kuivaöljyn peruselementit ja raaka-aineet, mutta tuoksussa neroli vie selvän voiton ja öljy vie tuoksullaan suoraan paahteisen auringon tunnelmaan. Viime kesänä hankkimaani pulloa on vielä jäljellä, joten taidanpa huijata öljyllä aurinkoista tunnelmaa myös tulevaan marraskuuhun.

Haaveissani on joskus pariisin reissulla käydä testaamassa NUXEn oma day spa -kylpylä SPA Montorgueil pariisin keskustassa. Olisi aivan varmasti ihana kokea rentouttava vartalohieronta ikonisella kuivaöljyllä!

Muutama suosikkini NUXE BIO-linjasta

BIO-linjan Huile Prodigieuse Néroli -kuivaöljyn lisäksi haluan vinkata muutaman muunkin vartalotuotteen kyseisestä linjasta. BIO-linjan tuotteilla on luonnonkosmetiikan Cosmebio- tai Cosmos-säännöksiin perustuvat Ecocert-sertifikaatit. Kaikki tuotteet valmistetaan Ranskassa tarkkoja ekologisia menetelmiä ja periaatteita noudattavissa Ecocert-serifioiduissa tehtaissa. Tämän linjan tuotteissa tuoksut ovat täysin luonnollista alkuperää ja koko hoitolinja on vegaaninen.

24h Sensitive Skin Deodorant balm on kainalot raikkaana pitävä deodoranttivoide, joka tuoksuu aivan ihanalta. Suosin käytössäni luonnonkosmetiikan deodorantteja, mutta välillä on vaikea löytää sellaisia, jotka todella pitävät kainalot raikkaana koko päivän. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä! Deodorantin tuoksu on mieto eikä sotke muita käyttämiäsi tuoksuja. Saatavilla on myös nerolin tuoksuinen balmi, joka sekin pitää hyvin ei-toivotut tuoksut poissa.

Pakkasin viime kesänä mökille mukaan NUXE BIO-linjan Invigorating Superfatted Soap -palasaippuaan. Se on ihana saippua käsille tai vartalolle. Camelinaöljy ravitsee ja hoitaa ihoa ja jättää sen puhdistuksen jäljiltä ihanan pehmeäksi. Palasaippua sopii hyvin suihkuun tai käsien pesuun ja BIO-linjasta löytyy myös vaihtoehto toisella tuoksulla.

NUXEn virallisia jälleenmyyjiä ovat Stockmannit ja Stockmann verkkokauppa sekä Sokokset, joista laajin valikoima eli koko sarja löytyy Helsingin Sokokselta. NUXE on saapunut myös valikoitujen apteekkien valikoimaan Suomessa.

NUXEsta pääset lukemaan vielä lisää tämän vuoden puolella Cream Filesista ja Instagramistani, joten pidä kanaviani silmällä.

 

RELATED POSTS


ESITTELYSSÄ: SANTAVERDE

ESITTELYSSÄ: SANTAVERDE

I LOVE ME -MESSUVINKIT

I LOVE ME -MESSUVINKIT