PAREMMAT KAUNEUSUNET

Kootut perustelut miksi silmänympärysvoidetta kannattaa käyttää ja muita vinkkejä levollisempiin yöuniin.

DSCF0209.jpg

Silmänympärysvoide on yhä edelleen tuote, jota jatkuvasti kyseinalaistetaan. Se jakaa mielipiteitä; toiset ovat sitä mieltä, että kyseinen voide on turhake ja brändien keino myydä kuluttajalle lisää purkkeja, toiset vannovat sen nimeen silmänalusihon pelastajana. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Aloitin silmänympärysvoiteen käytön parikymppisenä ja sisällytin rituaalin ihonhoitooni jo silloin aamuin illoin.

Nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin, onnittelen itseäni tästä tekemästäni valinnasta. Olisi toki vaikea arvioida miltä silmänalusiho näyttäisi jos kaikki nämä vuodet olisin pitänyt tuotetta turhana. Viitteitä tilanteesta saan kuitenkin jo melko nopeasti. Vain muutaman päivän tauko silmänympärysvoiteesta näkyy silmieni ympärillä kuivina ohuina juonteina ja lisääntyneenä tummuutena. Aina siis silmänympärysvoiteen käyttöä ei huomaa, mutta sen puutteen kyllä lähestulkoon heti.

Silmänympärysvoiteen käyttöönottoon ei ole oikeaa ikää. Et varmasti taikaiskusta tarvitse silmänympärysvoidetta täytettyäsi vaikkapa 25 vuotta. Tarve liittyy enemmän silmänympärysihon taipumuksiin ja kuntoon. Hyvä aika aloittaa voiteen käyttö on silloin kun silmämeikkiä käyttää säännöllisesti. Meikki ja sen poistaminen rasittavat ohutta silmänympärysihoa.

DSCF0378.jpg

Silmänympärysihoon pätevät hieman eri lainalaisuudet kuin kasvojen muuhun ihoon. Silmänalusiho on paljon ohuempaa kuin iho muualla kasvoilla. Silmien ympärillä olevassa ihossa ei myöskään ole samalla tavalla talirauhasia kuin muualla ihossa. Iho silmien ympäriltä ei siis itse tuota sitä suojaavaa talia eli rasvaa, joten se tarvitsee suojan kokonaan ulkopuolelta. Ohut silmänympärysiho sisältää myös vähemmän kollageenia ja siinä oleva mikroverenkierto on hitaampaa.

Silmänympärysvoiteen tärkein tehtävä on kosteuttaa ohutta ja herkkää silmänalusihoa. Silmänympärysvoiteissa on kasvovoiteista poikkeavia ainesosia, joiden molekyylikoko on pienempi kuin kasvovoiteissa. Tuotteet imeytyvät ohuelle iholle nopeammin ja vastaavat sen tarpeisiin paremmin. Tavallisen kosteusvoiteen, öljyn tai seerumin levittäminen silmänympärysiholle sen sijaan voi lisätä silmänalusihon turvotusta ja saada silmät vuotamaan tai punoittamaan.

Omat silmänympärysvoide suosikkini tällä hetkellä ovat Estée Lauderin Advanced Night Repair -linjan Repair Eye Supercharged Complex* ja Repair Eye Concentrate Matrix*. Molemmat voiteet sisältävät ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa sekä ANR-linjan patentoidun soluja korjaavan teknologian. Hyaluronihappoa löytyy kehostamme luonnostaan, mutta sen tuotanto kehossamme hidastuu iän myötä. Hyaluronihapon vaikutusta iholle voi kuvata rusina-esimerkillä: hyaluronihappo tekee iholle saman kuin kuuma vesi rusinalle - iho on heti pulleampi, pehmeämpi ja vähemmän juonteikas.

Omat silmänaluseni ovat suhteellisen tummat aina, tummuusaste vain hieman vaihtelee. Iho silmieni ympärillä on todella ohut ja siksi verisuonet ja tummuus kuultavat niistä herkästi läpi. Nukutut tunnit tottakai vaikuttavat; pidempien yöunien jälkeen iho on vaaleampi. Lyhyiden yöunien jälkeen tummuus lisääntyy selvästi. Haluan voiteen lisäksi suojata silmänympärysihoa myös silkkisellä silmänaamiolla, jota en myönnettäköön käytä aivan joka ilta. Slipin pure silk sleep mask -naamio on mukana matkoilla, jolloin nukkuminen on usein vaikeampaa kuin kotona. Naamio on pehmeä eikä paina silmiä liikaa, mutta auttaa muun muassa nukahtamisessa koska ulkoiset ärsykkeet tulee naamion avulla sulkeneeksi todella pois silmistä. Silmät ovat jopa huonommin nukuttujen öiden jälkeen selkeästi virkeämmät kuin mitä ne olisivat ilman naamiota. Silkkinaamion ideana on myös suojata ihoa tyynyyn painautumiselta ja rypistymiseltä. Silkki ei myöskään ime itseensä kalliita hoitovoiteitasi, joten vaikka naamion asettelisi silmille heti voiteiden levityksen jälkeen, tuote ei mene hukkaan. Samalla valmistajalla on myös silkkisiä tyynyliinoja jos ihonhoitohifistelynsä haluaa vielä seuraavalle tasolle. Silkkisen tyynyliinan nimittäin sanotaan ehkäisevän rypyt täysin… Slipin tuotteita saa muun maussa Net-a-Porterista.


* PR Sample

words & photos Eevis Liedes