HEMMOTTELEVIA TUOTTEITA VARTALOLLE

Nämä viisi vartalolle tarkoitettua tuotetta saattavat tuntua turhalta luksukselta. Kunnes niitä kokeilee ja on koukussa.

DSCF3485.jpg

Sisältää affiliate-linkkejä

Haut-Segala Beauty Bust Oil

Rintojen aluetta laiminlyödään helposti ihonhoidossa, sillä aika usein vartalovoiteella tulee keskittyneeksi enemmän sääriin, käsivarsiin tai vaikkapa kuivaan selkään. Kasvovoidettaankin levittää parhaimmassa tapauksessa kasvojen lisäksi kaulalle ja hieman rintakehälle. Rintaöljy tuntuu ylelliseltä luksukselta, josta on vaikea sanoa saako se aikaan näkyviä tuloksia. Ehkä tuotteen käytön, tai käyttämättä jättämisen, huomaa vasta vuosien päästä. Ehkä rintojen iho säilyy kimmoisampana ja tasaisempana. Ehkä rintojen väliin ei muodostu yhtä herkästi pystyjuonnetta vanhetessa. Ehkä ja ehkä.

Haut-Segalan luonnollisia kasviöljyjä sisältävä rintaöljy lupaa kiinteyttää ihoa ja ehkäistä ihon löystymistä. Sen aktiiviaineena on muun muassa päivänkakkaraa, joka ehkäisee pigmenttilaikkujen syntymistä ja vaalentaa jo olemassa olevia muutoksia. Oma rintakehäni reagoi helposti aurinkoon, joten suojaan sen yleensä korkeilla suojakertoimilla ja vaatteilla. Ihoalueen hoitaminen muinakin vuodenaikoina tuntuu siis luonnolliselta.

Öljyä ei suositella imetyksen tai raskauden ajaksi, joten suositus olisikin käyttää öljyä heti imetyksen loputtua. Muissa tapauksissa sitä voi käyttää koska tahansa kiinteyttävänä kuurina. Tällaiselle kuurille hyvä ajankohta olisikin juuri loppukeväästä alkusyksyyn kun rintakehän iho saa pitkän talven jälkeen paljon aurinkoa useampana kuukautena. Pullo kestää päivittäisessä käytössä noin puoli vuotta.

Öljyn säännölliseen käyttöön liittyvä selkeä etu on mielestäni omien rintojensa sännöllinen tutkiminen. Öljy hierotaan rintoihin alhaalta ylöspäin pyörivin liikkein. Käsillään voi muodostaa hieroessaan kahdeksikkoa. Rintojen säännölliseen tutkimiseen suositellaan usein öljyä, jotta rinnan saa tutkittua pehmeästi kauttaaltaan.

Kora Organics Noni Glow Body Balm *

Puikkomuodossa oleva vartalobalmi herättää alkuun skeptisiä ajatuksia tuotteen levittyvyydestä. Voiko puikosta levittää vartalolleen hoitavaa voidetta yhtä nopeasti kuin tuubista puristamalla? Alun epäluuloisuuden jälkeen on pakko todeta, että kyllä voi. Koran balmi levittyy vartalolle todella vaivattomasti ja puikolla on itseassa hyvinkin helppo käydä läpi vartalon iho nopeasti. Käsin voi lopuksi varmistaa voiteen tasaisen levityksen, mutta puikolla annostelu on helppoa.

Puikko kulkee paremmin myös mukana matkoilla kuin isot voidetuubit ja on tuotteena erittäin riittoisa. Ohut balmi sisältää brändin muistakin tuotteista tuttua Noni-hedelmän uutetta, kookosöljyä, Cupuacu-voita ja lakrtisijuuren uutetta. Balmi on ihoa tehokkaasti kosteuttava ja kiinteyttävä. Se antaa iholle kauniin hehkun, joten se on ihana tuote tulevaan kesään paljaille säärille.

DSCF3570.jpg

Mádara Volcano Scrub Soap *

Kuorivia laavamineraaleja sisältävä saippua kuorii ihoa ja poistaa sen pinnalta kuollutta ihosolukkoa. Säännöllinen kuorinta auttaa myös vartalolla hoitavien ja kosteuttavien tuotteiden imeytymisessä. Hoitotuotteet vaikuttavat kuoritulla iholla paremmin. Kuorinta on erityisen tärkeässä asemassa myös itseruskettavien tuotteiden rinnalla, sillä säännöllisesti kuoritulle iholle rusketus muodostuu tasaisemmin.

Mádaran saippua on täysin biohajoava ja se tuoksuu seetripuulta sekä limeltä. Se sopii koko vartalolle ja on esimerkiksi epäpuhtauksista kärsivälle selälle erinomainen säännöllinen hoitotuote. Kuorinnan ja puhdistuksen lomassa saippua kosteuttaa ja hoitaa ihoa kookosrasvalla ja jojobaöljyllä. Saippuapalaa voi suoraan pyöritellä ihoaan vasten, tosin kuorivat rakeet voivat herkimmällä iholla (esimerkiksi rintakehällä) tuntua liian karheilta, joten saippuaa voi myös ensin hieroa käsiinsä ja siitä vartalolle. Kasvojen iholle tämä kuorinta on liian karhea.

Frantsila Laventelisalva *

Iltaisin menon ja mielen on aina rauhoittanut yöpöydällä oleva purkkirutiinini; ensin vartalovoidetta, sitten huulivoidetta ja lopuksi käsivoidetta. Muutaman minuutin rauhoittumiseen on aina aikaa ja minulle rutiinini on tehokas. Käsivoiteen kanssa painelen ja hieron usein esimerkiksi käsieni akupisteitä. Löydän käsistä usein kipeitä ja väsyneitä kohtia, joita painelu tuntuu rentouttavan. Silloin tällöin vielä lopuksi sekoitan arganöljyyn eteeristä öljyä ja hieron sitä, riippuen eteerisestä öljystä, jalkoihin tai rintakehään.

Iltarutiinin uusimpana lisänä on Frantsilan laventelisalva, jota olen käyttänyt nyt sen sijaan, että sekoittelisin eteerisistä öljyistä oman coktailin. Laventelilla on aromaterapeuttisia ominaisuuksia erityisesti kehon ja mielen rauhoittamisessa. Hieron salvaa rintakehälle ja jalkapohjiin. Salva tuoksuu ihanalta ja laventelista on tullut rauhoittumisen tuoksu, joka auttaa nukahtamaan.

DSCF3551.jpg

Hetkinen Bodybutter Cypress & Lemon

Suomalainen Hetkinen on uudehko kosmetiikkabrändi, joka valmistaa tuotteensa luonnollisista ainesosista ja keskittyy vartalon puhdistamiseen ja hoitamiseen tarkoitettuihin tuotteisiin. Puupurkkiin pakattu vartalovoi tuntuu luksukselta jo pakkauksensa vuoksi. Brändin ulkoasu on mietitty tarkkaan ja harkiten. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja puiset purkit ovat suomalaista mäntyä.

Sypressiltä ja sitruunalta tuoksuvaa vartalovoita levittelee vartalolleen erittäin mielellään. Paksu voi sulaa kämmenien välissä öljyksi, jota on helppoa levitellä iholle. Imeytymisessä kuluu hetki, mutta voide tuntuu iholla kevyeltä ja miellyttävältä. Manteliöljyn, shea- ja kookosvoin sekä jojobavahan yhdistelmä on todella ravitseva ja hoitava. Sypressin eteerisellä öljyllä on aromaterapiassa stressiä lievittävä ja sitruunalla mielialaa kohottava vaikutus. Myös purkista tuleva männyn tuoksu maadottaa omalla tavallaan ja koko vartalonhoitokokemus on miellyttävä.

DSCF3532.jpg

words & photos Eevis Liedes

*PR Sample